lauantai 1. helmikuuta 2014

Kiitos ja hei.

Blogi lopettaa virallisesti. Blogi ei tule poistumaan, mutta kukaan ei enää tule kirjoittamaan tänne. Kiitos kaikista kolmesta vuodesta.

Maffinmonster ja MillaMandi kuittaa♥

maanantai 16. joulukuuta 2013

Miru on kaksi vuotta. Ja Shinju yhden.
Eikä niitä shootteja tullut.

Ja tuskin tulee tulemaankaan...

*Hyvää syntymäpäivää...*

tiistai 3. joulukuuta 2013

Olen ovelus ja jätän tämän täyttämättömäksi eikun...

Mikä. Muhun. Meni. :D

Kyllä ne asiat valittamalla paranee! Eilenhän valitin kuinka en jaksa muokata mutta tänään kävi kova muokkauskeijukainen pääni sisällä ja pisti minut muokkaamaan kuvia Sofiasta. Jotka jopa onnistuivat mielestäni ihan hyvin! Kuvat on otettu eilen auringonlaskun aikaan.

Kaikkiin en laittanut samanlaista muokkausta, koska se ei sopinut kaikkiin. Myöskin luovuin copyrightejen laittamisesta kuviin, koska se on liian raskasta minunlle laiselleni laiskalle.

Olen myös tosiaan saanut toisen koiran ja kaksi kissaa hoidettavaksi, ja tietenkin koulunvaihto ja muutto painaa edelleen kovasti päälle, mutta silti haluan kuvata ja piristää itseäni ja teitä...! Tosiaan, kiitos kaikille lukijoille, pusipusi♥

Sofia

Sofia
Kyllä, se laittoi päällensä kengät! 
Sofia

Sofia

Sofia

Sofia

Sofia

Sofia

Kyllä! Sofialla on Shinjun peruukki, kuten viime postauksessa sanoin. Ripsetkin on uudet, joiden laittamisen failasin, koska ne näyttää ihan eriltä edestä .... Fu. Enivei, Sofia taitaakin olla uusi lempilapseni .. Anteeksi Shinju! T_T Ja miltäköhän Shinju näyttää nyt? No ...

... Sitä en tiedä itsekkään! Sillä neiti on kaljuillut monta viikkoa, ja tilasin peruukin vasta jokusen aikaa sitten. Ikävä kyllä, jos peruukki ei saavu ennen itsenäisyyspäivää, on minun otettava Sofian peruukki shoottiin Shinjulle takaisin, ja se ei olisi kivaa...

Iso kiitos kaikille lukijoille ja anonyymeille ja kaikille muillekkin♥
 kommentit te
kis terää ... 

♥:llä MillaMandi & Sofia

~Nukkejen ystäviltä, nukkejen ystäville.~

maanantai 2. joulukuuta 2013

10 minuutin mietteet


Heippa kaikki ja tosi paljon pahoilla olemista tästä tauosta! En tietenkään pysty hyvittämään sitä, ja on todella todennäköistä että blogi menee tauolle talveksi, koska teidän pieni MillaMandi-raukka on eläin jolla ei ole talviturkkia )8 .

Joka tapauksessa, paljon on tapahtunut. Kuvauksesta nautin edelleen tosi paljon, mutta se muokkaus on ... En edes sano mistä. 8) Se on yksi syy taukoon. Toinen on se kun en jaksa siirrellä kuvia Flikkeristä tänne, ja myös toi kuvien asettelu sun muu on tosi rasittavaa.

Sofia tosiaan on saanut peruukin ja ripset. Elikkäs neiti on hyvin todennäköisesti nyt finito, ellen muuta siihen keksi. Myös Shinjulle on tilattuna peruukki jo valmiiksi, elikkäs nyt sitten siltä puuttuu enää chipsit. Sitten kun Shinjulla on Sipsut, on 3/5 nukesta valmiina. Chi ja Yume tarvii vielä paaaaaaaaljon muutoksia.. 8D Miruun en tule koskemaan edes uudella kropalla, koska se on niin perfektio jo nyt.

Postaus alkaa tällä kertaa näillä ns. bonuskuvilla jotka otin aikaa sitten kaverilta. Tosiaan, näissä on Disney ja April, en omista kumpaakaan. Sini- ja ruskeaperuukkinen siis EIVÄT ole omiani!!1111 Ja Disney (kuin myös April jota tässä blogissa ei tunneta) ovat saaneet uudet peruukit.  + Lisää höpötystä tulossa alhaallapäin (8


Disney


Disney
Disney


April


.... My bad 8D

Hups :DDDDDDDDDDD Lipsahti.

Tässä oli nää Snizulta/RonzuFlyltä otetut kuvat. Kaikki on aikalailla ikivanhoja hhehheh 8) Olen vähän laiska näiden kanssa. Mulla on tallessa kuvia varman viiteen postaukseen muttakun se perhanan muokkaus....!


Enivei, otin tottakai myös omaisestani kuvia, omasta kullanmussukastani, joka on jo pian 2 vuotta eep! ;_; Tosiaan, talvella TULEE 6.pv ja 16.pv postaukset 100% varmasti, sillä katsokaapas vaikka tuolta nukkeprofiileista kenen synttärit silloin on! Mennäänpäs siihen Mirukultaan, voikun se on niin kuvattavan näkönenkin hihi ... ♥'

Ja tosiaan, otsikko on rakkaan ystäväni Tipun keksimä, jos jotakuta kiinnosti. KAIKKI KUNNIA HÄNELLE!!111 HEIL TIPU!!

Eikä sitten sanaakaan Mirun kaulasta! xD Se on jo korjattu.


Snowchild

Snowchild

Snowchild

Snowchild

Snowchild

Lumesta minä olen tullut ja lumeksi olen tuleva
~
Miru

Kiitos kaikille

Talviturkiton ystävänne MiMa kiittää! u__u

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

hush now quiet now it's time to go to bed

Heippa, kaikki jotka seuraa ja kaikki jotka ei nyt seuraa niin aktisti.

Ensinnäkin haluan huomauttaa siitä, että en halua lukijoita, jotka eivät oikeasti lue mun blogia, että jos nyt kiltit, jotka ette ole kiinnostuneet, poistaisitte itsenne sieltä lukijoista! Mielummin otan aitoja lukijoita joita jopa kiinnostaa, en niitä, jotka katsovat ''oho uus postaus ihansama''.


Myöskin mua harmittaa kovin, kun mä käytän näiden postausten eteen keskimäärin kolmesta seitsemään tuntia, vaikka se ei ehkä siltä näytä. Otan satoja kuvia ja suunnittelen kauan, myös poistan paljon postauksia ja jätän julkaisematta. Haluaisin tarjota teille vaan parasta, muttakun musta tuntuu, etten miellytä yhtään ketään, enkä pysty miellyttämään itseäni ja olemaan tyytyväinen jos TE siellä ruudun toisella puolella ette ole tyytyväisiä. Toivoisin kaikkein mieluiten kritiikkiä, mutta kehutkin kelpaa. Toivon siis, että kun minä näen oman vaivani blogin eteen, toivon että edes klikkaisitte sitä ikonia siellä alla. Niitä ''Huono, surullinen'' jne.

Viimepostaukseen sainkin vain yhden ''Huono''-merkinnän ja yhden ''Surullinen''.

Myös jos laitat ''Huono''-merkinnän, toivoisin perusteluja, koska ilman teitä minä en voi kehittyä. Ja menen koko ajan surkeampaan suuntaan yrittäessäni miellyttää surkeilla postauksillani, tarinoillani, miettien pääni rikkipuhkipoks sitä, että mitä TE haluatte. Ja loppujenlopuksi kukaan ei pidä siitä. Mun ei kuitenkaan tee mieli tulla postaamaan vaan sen takia, että saan todeta että olen maailmanluokan paskin bloggaaja.

Varsin todennäköistä, poistan, tai vähintäänkin piilotan koko blogin tällä menolla.

Olen puhunut.

~

Vielä tämä kuvatarina, jota mun ei tekis mieli edes postata tähän perään, koska tiedän, että se on surkea.

~ Hey, darlin', I'm coming with you. ~


17.9.2013 090

Miru : Nättiä eikös, Syksy on nättiä~ Hihi
17.9.2013 094

Miru : Lehdet ruskistuvat, ja luonto muuttaa ilmeensä~ ..
17.9.2013 097

Bella : *Ponnahtaa pystyyn* Miru èwé''
17.9.2013 100

Miru : *Säikähtää*
17.9.2013 106

Bella : Ensin sä pakotat mut pukeutumaan tähän asuun, ja vielä nakkelet lehtiä mun päälle >n<''
17.9.2013 112

Bella : Miksi näin, oi armas aurinkoni ene

Miru : No, ootkin varmaan jo kuullut, että muutan, viikonloppuna on muutto, halusin vaan miellyttää silmääni noilla vaatteilla *w*
17.9.2013 114

Bella : ASDFDHGJhdsfghfsSDFD *paskahalvaus*

Miru : Häh ewe
17.9.2013 120

Bella : Yhy miten mä pärjään ilman sua nuu ;_;

Miru : Jos nyt ihan ekaksi rauhottuisit...
17.9.2013 124

Miru : Katsoskun kyllä me varmasti tavataan vielä useinkin ^w^

Bella : Muttei tarpeeks usein! ;n; Muutan sun mukana! 

17.9.2013 130

Bella: *Nyyhkis* Yhy en pärjää täällä ;_; MULLA TULEE IKÄVÄ JOPA SITÄ MUSTAHIUKSISTA KUKALIE OLIKAAN! ;_;

Miru: *Köh* Umm ... Yumeako meinaat? Ja siis tosiaan, tottakai pärjäät, samaa ilmaa me kuitenkin hengitetään ja silleen ^3^
17.9.2013 136

Miru : Ottaisin sut kyllä mukaan, mutta MiMa ei tai Ronzu ei varmaan tykkäis .. *Silisili Bellan poskea*

Bella : Entä jos myyn itseni MiMalle! ;_; 
Miru : ...Huoraatko sinä ...
17.9.2013 140

Miru : Mut ei se vielä oo tämänhetkistä, nautitaan näistä hetkistä nyt vaan, jooko?

17.9.2013 147


Bella : Mikään ei saa mua koskaan rakastamaan sua vähemmän, ei ees välimatka, tiedäthän sen! ;_;

Miru : Tottakai tiedän .. ~

~

UwU Dissatkaa ja haukkukaa, edesauttakaa mua toki poistamaan tää blogi. 


sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Rainbow Syndrome

*Ja kuten kaikki on varmaan huomannut, Maffin on lopettanut blogin kirjoittamisen. Ollaan kuitenkin onnellisia, että me ollaan saatu nauttia sen hämmästyttävistä postauksista. Jäljellä olen vielä kuitenkin minä, MiMa. Kiitos Maffin tästä vuodesta. ♥ *

Anteeksianteeksianteeksianteeksi yhy! ;_; Mä olen itsekkin hyvin pettynyt itseeni, vaikka lupasin, että mä postaisin eilen! Mutta ei, kun tuli odottamattomia esteitä.

Mä siis tosiaan lähdin eilen ihan suitsait sutsisatsi pari päivää varottamatta ihan toiselle paikkakunnalle, hupsista keikka, puolessa tunnissa istuin jo autossa. Toki nappasin nettitikun mukaan, mutta auta armias se oli hidas siellä! Istuin muokkaamassa kuvia ilmeellä *666 potenssiin 666*. Tosiaan siinä sitten luovutin, ja kaverille nyyhkytin että nyt kaikki lukiat inhoaa mua ja poistaaa lukijoista, voi anteeks oikeasti, lupaan hyvittää tän... Vaikka tuskin hyvitän.


Aina mä lupaan kaikkea ja sit ei tapahdu mitään, anteeks! ;_; Jokatapauksessa, tein suht. pitkän kuvatarinan teille ,_, toivottavasti kelpaa D:

Puhuu/*Tekee//Tapahtuu* / Kertoja


~



20.9.20132 003

Metsässä, meidän maailmassa, sinne saapunut muualta sieluton ja sielullinen.
20.9.20132 010

Yume : So- .... -fia.

Sofia : Mmh.
20.9.20132 016

Yume : Miksi .. ?

Sofia : Nouse ylös.
20.9.20132 018

Yume : ... Auta ...


Lapset joita edes Jumala ei tahtonut.


20.9.20132 020

Sofia : Vie kätesi kauas tukastani.
20.9.20132 024

Lapset jotka eivät pysy enää heikkoudeltaan edes pystyssä.
Yume : Soff - ...

20.9.20132 030


Sofia : Askelkin lähemmäs niin nirhaan sinut.
20.9.20132 027
He hymyilevät haaveillessaan äitinsä rakkaudesta.

Yume  : Sinä et tee sellaista ... Ethän ?

20.9.20132 031

Heidän saastuneet mielensä karkoitetaan heidän kehoistaan.

Yume : *Ryömien lähemmäs lämpöä*
20.9.20132 034

Yhtenä päivänä he heräävät valkeasta huoneesta.
*Tarraa hiuksista*
20.9.20132 036

''He tuovat minut aina tänne. Joka päivä olen täällä.''
Sofia : Sanoin jo kerran, että älä koske..
20.9.20132 039

Valkeita huoneita on enemmänkin kuin yksi.
Sofia : Kaniiniin turkkiin ei kannata koskea luvatta.
20.9.20132 047

Sofia : Syötän sinut koirille ja haen sielusi huoneesta jossa kukaan ei käy, jossa ei ole ketään.

20.9.20132 052

Sofia : Saastutan sen valheilla ja pahalla maailmalla.

20.9.20132 060


Rakkaudesta elämään, heidät pelastetaan mutta kärsivät siitä loppuelämänsä.
Yume : Sofia minä ... En näe... Auta.
20.9.20132 071

Sofia : Minäkin halusin apua, kukaan ei tullut. Miksi sinua autettaisiin?

Yume : So - Sofia ..

20.9.20132 076

Sofia : Missä siskosi on. Missä hän asuu. Vie minut sinne.

20.9.20132 077

''Huomenna, huomenna minut pelastetaan, huomenna.''

Sofia : Pyydän vain kerran kiltisti.

Yume : *Tärisee*
20.9.20132 086

Mutta kukaan ei koskaan tullut. Täällä ei ole päiviä.
Yume : Minä näin jotain.

Sofia : Kaiken lisäksi valehtelet. Minä lainaan silmiäsi, sinä et näe.
20.9.20132 087

Eikä täällä myöskään elä.
Sofia : Ei täällä ole ketään.
20.9.20132 090

Disney : Tästä on kerrttava Mirulle, välittömästi.

~
-MiMa


Tässä olis viel Given mainostelua~ Ihana give ;u;

http://pienisielu.blogspot.fi/